Vesileikkien kausi on meillä nyt avattu, ja Minnakoira on päässyt muistelemaan erilaisia mieluisia uimatehtäviä vielä hieman hytisyttävissä järvivesissä. Kauden aikana keskitymme monipuolisten vesitaitojen opetteluun ilman, että tehtäviin liittyy pienikokoisen koiran kannalta kovin turvattomia, fyysisesti raskaita tai epämiellyttäviä tehtäviä.

Minulla on ollut tavaton onni, kun olen saanut kohdata niin monia koiria ja ihmisiä, joilla vaikuttaa olevan aivan maaginen suhde toisiinsa.

Tämä aihe tuntuu kysymysten perusteella olevan taas ajankohtainen, joten julkaisen tässä päivitettynä aiemman kirjoituksen tokon ja rallytokon eroista.

Luoksetulon opettaminen ja haasteet ovat aina ajankohtainen asia, ja kun aiheesta on viime aikoinakin tullut paljon kysymyksiä, linkitän tähän taas muutaman vanhemman kirjoituksen:

Vanhempi — mutta vielä kovin nuori — koirani rakastaa tokoilua. Minustakin on mahtavaa treenailla sen kanssa. Koiran silmät loistavat ja häntä pyörii ympyrää, kun se on suorittanut jonkin tehtävän ja on itsekin tyytyväinen. Sitä katsoessani minäkään en voi olla hymyilemättä.

Kun koira ei tee jotakin tehtävää haluamallani tavalla, olen huomannut hyväksi palata kahden perusasian äärelle -- osaamisen ja motivaation. Kysyn itseltäni, johtuuko epäonnistuminen siitä, että koira ei vielä osaa tehtävää, vai siitä, että sen motivaatio tehtävän tekemiseen ei ole riittävä. Osaaminen täytyy aina tarkistaa ensin.

Hoopers on Suomessa niin uusi laji, että ensimmäiset Agilityliiton kouluttamat hoopersvalmentajat (HOVA2) valmistuvat vasta vuodenvaihteen kieppeillä tai ensi keväänä. Minulla on ilo olla mukana oppimassa tässä 15-osaisessa, monipuolisessa koulutuksessa, ja minustakin tulee siis HOVA2-valmentaja varmaankin joskus vuodenvaihteen jälkeen.

Minulla oli ilo päästä seuraamaan saksalaisen Sandra Borchertin hoopersseminaaria Tampereella viikonloppuna. Seminaarin järjesti Suomen Agilityliitto, ja ohjelmassa oli sekä koirakkojen valmennusta kentällä että luento. Lisäksi pääsimme tekemään kokeneiden hooperskisaajien johdolla rata-analyysejä ryhmätöinä.

Minua on aina harmittanut, että monessa koiraharrastuksessa meidän ihmisten tekemät säännöt rajaavat osan koirista kokonaan tai kisaamisen osalta ulkopuolelle.

Pari vuotta sitten meiltä kuoli toinen koira. Suru oli suuri, ja koiraperheessämme tuntui olevan aukko, kun vasta pentuiän ohittanut nuori koirani jäi ainoaksi koiraksi. Minusta näytti, että sen elämä oli varsin tylsää aina kun minä en puuhastellut sen kanssa. Eikä minusta muutenkaan ollut sille oikeaksi koirakaveriksi.