Eilen oli taas jännä päivä, mentiin illalla vepeilemään. Vepe on siis vesipelastusta. En ole oikein vielä keksinyt, mitä siinä varsinaisesti pelastetaan, mutta jos jonninmoista vimpainta kyllä kiikutetaan uimalla paikasta toiseen. Siis koira ui. Ja kyllä meidän emäntäkin usein ui. Osa ihmisistä pysyttelee rannalla tai veneessä.
Tulin tässä äskettäin pohtineeksi, miten oikein päädyin rallytokoilemaan emäntäni kanssa. Se onkin hyvä kysymys; kaikki tapahtui jotenkin ihan huomaamatta.
Emäntä huudahtaa "tule", ja minäpä keskeytän saman tien touhuni ja pinkaisen emännän luokse sen minkä kintuista kerkiän.
Korviini on kantautunut huhuja, joiden mukaan meitsi ei osaisi uida. Tämä ei pidä paikkansa. Enää.
Kun olin vain kahdeksan viikon ikäinen, emäntäni kävi hakemassa minut Ruotsista omaan kotiin. Reissu oli jännittävä, matkustettiin autolla ja laivalla ja nukuttiin yö motellin lattialla toistemme kainalossa.
Nonni. Uutta harrastusta pukkaa. Tai tavallaan vanhaa mutta kuitenkin vähän uusilla tempuilla.
Minulta kysytään usein, mitä se oikein tarkoittaa, kun kerron harrastavani emäntäni kanssa tokoa eli tottelevaisuutta.