Olin viime viikonloppuna jännän äärellä. Herättiin emännän kanssa sunnuntaiaamuna tavallista aikaisemmin, hotkaistiin aamiaiset ja lähdettiin reissuun. Parin tunnin köröttelyn jälkeen löysin itseni suuresta treenihallista, johon minulle pystytettiin oma yksiö. Asetuin sinne sitten tarkkailuasemiin tutulle matkapedilleni. Paikalla oli monenmoista...
Oltiin tänään kaverin kanssa retkellä. Meikäläinen johti retkikuntaa, ja keli suosi kirmailua.
Toko on kyllä välillä ihan silkkaa kapulankeplottelua. Mutta kun tykkään kapuloista kovin, niin mikäpä siinä! Tässä päivänä muutamana olin taas hallilla tapani mukaan innosta piukeena. Aloitin oma-aloitteisesti harjoitukset noutamalla maassa olevan ihanan keltaisen noutokapulan ja kirmaamalla sen kanssa kahdeksikon. Sanoisin että kympin arvoinen...
Muistan kuin eilisen päivän, kun sain ihka ensimmäisen puruluuni omalta ihmiseltä. Olin aivan natiainen, ja puruluu oli sellainen purutikku. Nopealla arviolla päättelin, että puruluu oli ehdottomasti puolustamisen arvoinen tökkäre, ja ryhdyin välittömästi ahmimaan tikkua samanaikaisesti tiukasti muristen.
Olen monesti mietiskellyt, millaista kotielämää muut koirat mahtavat viettää. Mulla on nimittäin ihan hirveästi kaikenlaista hommaa joka päivä.
Meillä on emännän kanssa tavoitteena, että hän koettaa kertoa minulle mahdollisimman selkeästi, mitä toivoo minun tekevän, ja minä puolestani yritän parhaani mukaan toteuttaa ohjeita. Kumpikin meistä yrittää aina parhaansa, mutta ollaan kyllä monta kertaa ihmetelty toistemme tulkintoja jonkin aikaa, ennen kuin yhteinen sävel on löytynyt.
Kuten kuvasta näkyy, meikäläinen käväisi keppimetsällä, ja ihan naurattaa kun tässä esittelen saalista.
Oltiin taannoin taas aamusella emännän kanssa metsässä. Tämähän ei sinällään ole mikään uutinen, koska käydään metsässä lähes joka päivä. Mutta juostiin myös uusilla kiinnostavilla poluilla, kierreltiin lampien rantoja ja maisteltiin sieniä. No, minä niitä oikeastaan maistelin ja emäntä motkotti.
Eilen oli taas jännä päivä, mentiin illalla vepeilemään. Vepe on siis vesipelastusta. En ole oikein vielä keksinyt, mitä siinä varsinaisesti pelastetaan, mutta jos jonninmoista vimpainta kyllä kiikutetaan uimalla paikasta toiseen. Siis koira ui. Ja kyllä meidän emäntäkin usein ui. Osa ihmisistä pysyttelee rannalla tai veneessä.
Tulin tässä äskettäin pohtineeksi, miten oikein päädyin rallytokoilemaan emäntäni kanssa. Se onkin hyvä kysymys; kaikki tapahtui jotenkin ihan huomaamatta.