Leirielämää

Elämäni ensimmäinen palveluskoiraleiri on nyt hoideltu. Oltiin siellä koko perheen voimin -- siis minä, emäntä ja pikkutyyppi. Pääroolissa tietenkin minä, ja pikkutyyppi enemmänkin statistina. 

Ymmärtääkseni leirin pääasiallinen teema oli etsiä metsästä keppejä, vaikka välillä etsiskeltiin myös monenlaisia esineitä -- kenkiä, käsineitä ja sen sellaista. Kivaa, sanon minä!

Olen pienestä pitäen jotenkin tuntenut, että yksi elämäntehtäväni voisi olla nimenomaan keppien etsiminen metsästä. Kysehän ei ole ihan mistä tahansa kepeistä, vaan sieltä metsästä pitää löytää juuri niitä keppejä, joita metsässä harhaillut ihminen on sinne jättänyt. En ole aivan satavarma siitä, jättävätkö nämä harhailijat keppejä tarkoituksella vai putoavatko ne heiltä vahingossa, mutta jos niitä sieltä löytää, niin kaikki ilahtuvat aivan hellyttävällä tavalla. 

Aluksi etsiskelin ne kepit ihan vaan ilostuttamisen ilosta, mutta täytyy myöntää, että kepeistä on ehkä alkanut tulla minullekin pakkomielle. Seurailen siis näiden metsähortoilijoiden jälkiä -- kaasu pohjassa tietysti, kuten kaikessa muussakin -- ja poimin näppärästi talteen kepit matkan varrelta. Vielä kun keksisin, miten saisin kaikki kepit kuskattua itse myös pois metsästä. Nyt olen käyttänyt emäntää apuna, mutta oikeastaan pitäisin mieluiten kaikki kepit omassa hallussani.

Pikkutyypistä vielä. Nimittäin ei sekään ihan toimettomana leirillä ollut. Auton ikkunasta katselin ehkä vähän ylpeänä, kun tyyppi kaahaili pientareella emännän sinne jättämää keppiä etsiskelemässä ja löysi kuin löysikin etsimänsä. Ehkei olekaan ihan turha tyyppi tuo, kun keppien päällekin alkaa ymmärtää.

#bordercollie #jäljestys #esineruutu #keppimotivaatio