Koiranmyötäisyys

Koirankoulutusta

Onko sinulla haussa kannustava tokokoulutus, rallytokokoulutus tai hooperskoulutus? Tai onko elämääsi tullut ensimmäinen koira? Kaipaatko vinkkejä arjen taitojen opettamiseen? Haluaisitko harrastaa koiran kanssa, mutta et tiedä miten aloittaa?

Autan sinua mielelläni eteenpäin yhteistyön rakentamisessa koirasi kanssa,  koiranmyötäisellä tavalla. Ajattelen että meillä koiranomistajilla on valtava vastuu -- koiriemme elämä ja onnellisuus ovat täysin riippuvaisia meidän toimistamme.

Olen kouluttautunut vuosien varrella tokon koulutusohjaajaksi sekä käynyt positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutuksia, kasvattajakurssit sekä toiminut tokon liikkeenohjaajana. Olen myös seuraillut aktiivisesti koirien jalostusta sekä vuosien myötä karttunutta ymmärrystä geenipoolien pienuudesta ja terveysongelmista. Seuraan jatkuvasti alan kirjallisuutta, niin suomalaista kuin ulkomaista, ja erityisesti ruotsalaisen koirapsykologi Anders Hallgrenin ajatukset ovat lähellä omiani.

Koiranohjaajien kouluttamisessa minulla on tukena myös pitkä kokemus esihenkilötyöstä ja projektien vetämisestä sekä syvällinen koulutus ihmisten johtamiseen ja coachaukseen. Olen myös ammattitutkinnon suorittanut liikunnan ammattilainen ja toimin personal trainerina.

En kouluta agressiivisia koiria, mutta tarvittaessa voin vinkata mistä kysyä apua.

Koirat ovat rikastuttaneet elämääni parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen koirani oli persoonallinen springerspanieli, jonka kanssa innostuimme tokoilusta sen verran, että koira sai TK4-koulutustunnuksen erikoisvoittajaluokasta. Sen jälkeen meillä on vaikuttanut kolme bordercollieta ja toinen, aikuisena meille tullut springerspanieli. Työssä olen kohdannut kaikenlaisia, kaikenrotuisia ja kaikenikäisiä koiria -- ja monenlaisia ohjaajia.

Olen alusta saakka ollut kiinnostunut koiran ja ohjaajan suhteesta sekä siitä, miten tuo suhde rakentuu. Minua kiehtoo tavattomasti koiran oppiminen ja sen persoonallisuus, samoin kuin koiran stressi ja sen syyt. Koira ei ole harrastusväline, vaan se on tunteikas kumppani, jolla on oma tapansa katsoa maailmaa.

 Olen kilpaillut koirieni kanssa tokossa ja agilityssa, ja harrastan ja koulutan myös rallytokoa, hoopersia ja jäljestystä sekä pentukursseja. Kesäisin minun ja nuorten koirieni ykkösharrastus on vesipelastus eli vepe.

Hinta (sis. alv 25,5%)

Yksityistunti / 60min

Tokokoulutus, rallytokokoulutus, hooperskoulutus, arjen taitojen opettaminen. Espoossa, Kirkkonummella, Vihdissä tai lähikunnissa. Lisäksi mahdollinen halli- tai kenttävuokra.

50€

Kolmen tunnin setti / 3x60min

Espoossa, Kirkkonummella, Vihdissä tai lähikunnissa. Lisäksi mahdollinen halli- tai kenttävuokra.

130€

Ryhmätunnit sopimuksen mukaan

Kurssit ja tunnit maksetaan laskulla, joka erääntyy ensimmäisen kurssikerran jälkeen.