Vanhempi — mutta vielä kovin nuori — koirani rakastaa tokoilua. Minustakin on mahtavaa treenailla sen kanssa. Koiran silmät loistavat ja häntä pyörii ympyrää, kun se on suorittanut jonkin tehtävän ja on itsekin tyytyväinen. Sitä katsoessani minäkään en voi olla hymyilemättä.

Kun koira ei tee jotakin tehtävää haluamallani tavalla, olen huomannut hyväksi palata kahden perusasian äärelle -- osaamisen ja motivaation. Kysyn itseltäni, johtuuko epäonnistuminen siitä, että koira ei vielä osaa tehtävää, vai siitä, että sen motivaatio tehtävän tekemiseen ei ole riittävä. Osaaminen täytyy aina tarkistaa ensin.

Hoopers on Suomessa niin uusi laji, että ensimmäiset Agilityliiton kouluttamat hoopersvalmentajat (HOVA2) valmistuvat vasta vuodenvaihteen kieppeillä tai ensi keväänä. Minulla on ilo olla mukana oppimassa tässä 15-osaisessa, monipuolisessa koulutuksessa, ja minustakin tulee siis HOVA2-valmentaja varmaankin joskus vuodenvaihteen jälkeen.

Minulla oli ilo päästä seuraamaan saksalaisen Sandra Borchertin hoopersseminaaria Tampereella viikonloppuna. Seminaarin järjesti Suomen Agilityliitto, ja ohjelmassa oli sekä koirakkojen valmennusta kentällä että luento. Lisäksi pääsimme tekemään kokeneiden hooperskisaajien johdolla rata-analyysejä ryhmätöinä.

Kaksi koiraa

09.08.2025

Pari vuotta sitten meiltä kuoli toinen koira. Suru oli suuri, ja koiraperheessämme tuntui olevan aukko, kun vasta pentuiän ohittanut nuori koirani jäi ainoaksi koiraksi. Minusta näytti, että sen elämä oli varsin tylsää aina kun minä en puuhastellut sen kanssa. Eikä minusta muutenkaan ollut sille oikeaksi koirakaveriksi.

Toko nykymuodossaan on koiralle erityisesti ylemmissä luokissa rankka laji. Sekä voittajaluokassa että erikoisvoittajaluokassa on useita tehtäviä, joissa koiran tulee pysähtyä vauhdista eri asentoihin. Tällaisia tehtäviä ovat luoksetulon pysäytykset ja kiertohypyn pysäytys, joissa koira pysäytetään sen ollessa matkalla ohjaajaa kohti. Lisäksi koira...

Hoopers on harrastuslajina fyysisesti keveämpi koiralle kuin agility, vaikkakin koirasta ja sen rakenteesta ja vauhdikkuudesta riippuen erityisesti kierrot ja käännökset kyllä vaativat koiralta sekä voimaa että kehonhallintaa ja tasapainoa. Radoilla voi olla erityisesti ylemmissä luokissa varsin tiukkoja kiertoja. Lisäksi suuri osa harjoittelusta...

Itse kukin meistä on varmasti koiraelämässään huomannut, että koirat ovat erilaisia — vaikka olisivat samaa rotuakin. Erilaisten koirien kanssa puuhastelu on ohjaajalle opettavaista. Vuosien varrella kuitenkin ehkä myös huomaa, millaisen koiran kanssa ihan kaikkein mieluiten touhuaa.

Vihdoinkin ne tulivat julki -- Suomen uudet rallytehtävät, jotka tulevat käyttöön vuoden 2026 alusta. Toivotusti mukana ovat kaikki FCI:n uudet tehtävät, ja sen lisäksi joukko sekä vanhoja että uusia suomalaisia erikoistehtäviä. Tehtävät selityksineen löytyvät Virkusta.