Kesäiloitteluja

27.07.2025

Huh hellettä! Kesä on pitkällä, ja meikäläisellä on ollut sen verran vientiä, että vähän huonosti olen ehtinyt kirjoittelemaan.

Alkukesään kuului PT-hommia. Toimin siis virallisena personal trainerina emännälle, kun aloimme määrätietoisesti pidentää juoksulenkkejä metsäpoluilla kesäkuun mukavilla juoksukeleillä. Mukana olivat siis minä personal trainerin ominaisuudessa, valmennettavani eli emäntä sekä pikkutyyppi, joka tähysti joukkomme kärjessä. Laadukas valmennusohjelmani tuotti nopeasti tulosta, ja pian pistelimme jo mukavasti kolmestaan tunnin kirmailuja pitkin poikin vehreissä metsissä. Minä yleensä juoksin hieman emännän edellä, ja jos hänellä vauhti tuntui hidastuvan, käännyin katsomaan ja hieman kannustamaan. Täytyy kehua hieman myös pikkutyyppiä hyvästä suunnistuksesta retkueen keulassa.

Yksi erityisen hassu juttu on muuten pakko kertoa emännän juoksulenkeistä. Nimittäin aina lenkin jälkeen emäntä venyttelee. Meikäläinen ottaa silloin autossa veräjän takana mukavan asennon, pistää etutassut ristiin ja tarkkailee toimintaa valppaana ja hippasen huvittuneena. Emäntä kiertyy oikealle ja vasemmalle ja vaikka minne, ja touhu näyttää aika merkilliseltä. Olen koettanut itse näyttää mallia, että parasta olisi vaan mennä kontilleen ja ojentaa eturaajat eteenpäin ja takajalat taaksepäin ja sillä hyvä...

No, sitten tuli helle, ja siirryttiin vallan vesileikkien pariin. Vesipelastus on nähdäkseni hellekeleille ainoa oikea harrastus, ja sitä ollaan nyt sitten pikkutyypin kanssa tehty lähes joka päivä. Tälle kesälle olen ottanut ohjelmaan vähän uudenlaisia temppuja. Tykkään esimerkiksi loiskauttaa ulapalta veneestä veteen uimasilleen, kipaista rannasta emännälle lahjan ja uida sen sitten takaisin veneelle. Suoritan erityisen mielelläni myös kuriiritehtäviä, joissa emäntä lähettää minut rannasta esineen kanssa uimalla veneelle. Toimitan paketit perille pääsääntöisesti pikatoimituksena. Joskus toimin uivana kuriirina myös kahden veneen välillä. 

Kotielämä hellepäivänä voisi jossakin perheessä olla tylsää. Vaan ei meillä, siitä pitää pikkutyyppi huolen. Pikkutyyppi on nimittäin aina valmis kovaäänisiin takaa-ajoleikkeihin, joissa se ensin jahtaa minua ja sitten minä sitä. Jos jahti tapahtuu sisällä, asiaan kuuluu myös hypellä välillä nojatuoliin läähättämään. Välillä käymme hurjia hammaspaineja valkeat hammasrivistöt komeasti loistaen, ja välillä painimme selällään lattialla ketarat kattoa kohden. Tykkään pikkutyypistä, luulen että kohdalleni on sattunut paras mahdollinen pikkusisko.

#koiranelämää #vepe #polkujuoksu #hammaspaini #bordercollie