Ihanaa syksyä!

Tykkään syksystä! Ei ole liian kuuma muttei toisaalta luntakaan haittaamassa touhuamista. Vesileikkikausi päättyi muutama viikko sitten. Nyt olen sitten ehtinyt pitkille juoksulenkeille lehtoihin ja kankaille sekä etsiskelemään jälkikeppejä ja esineitä metsän siimeksestä. Lenkillä voi laukkailla sydämensä kyllyydestä, kun lätäköistä löytyy runsaasti juotavaa, jos jano yllättää.

Esineruutu on kyllä ihan parasta! Tiedän täsmälleen miten toimia! Säntään täyttä vauhtia niin kauas kuin nenäni kertoo että alueella on liikuttu ja nappaan näppärästi siellä huomiota kerjäävän esineen suuhuni. Jos se ei vingu, kiikutan sen täyttä vauhtia emännälle kehut ja herkut mielessä. Sen jälkeen maltan tuskin odottaa että pääsen kaahaamaan uutta kierrosta, ja taas löytyy jokin kiva esine -- joskus pieni saapas, joskus hanska, joskus lompakko.

Nyt tietysti mietit että mitä tuo vinkuminen tähän kuuluu. No, minähän en mitään vinkuvaa kuljettele suussani. Yhden kerran esineruudusta löytyi punainen kumilta vaikuttava esine, joka vinkaisi kun tartuin siihen. Jätin sen siihen paikkaan; poimikoon emäntä itse noin herkät esineet. Mainittakoon että pikkusiskoni toimii aivan samoin. Emännän mukaan perheen aiemmat koirat ovat olleet tässä asiassa aivan samoilla linjoilla.

Metsäasioista vielä. Olettehan huomanneet että suppilovahverokausi on parhaimmillaan. Meidän perheessä suppikset ovat minun alaani -- sen enempää pikkutyyppi kuin emäntäkään eivät niistä ole koskaan olleet kiinnostuneita. Minua suppikset sen sijaan ovat jostakin syystä pienestä pitäen houkuttaneet vastustamattomasti, ja yksi syksyisten metsälenkkien iloista on naukkailla evästä suppisrykelmistä tuon tuosta. Hyviä, sanon minä!

#koiranelämää #bordercollie #esineruutu