Hoopersseminaarin satoa

Minulla oli ilo päästä seuraamaan saksalaisen Sandra Borchertin hoopersseminaaria Tampereella viikonloppuna. Seminaarin järjesti Suomen Agilityliitto, ja ohjelmassa oli sekä koirakkojen valmennusta kentällä että luento. Lisäksi pääsimme tekemään kokeneiden hooperskisaajien johdolla rata-analyysejä ryhmätöinä.

Sandra kouluttaa hoopersia ja on lisäksi perehtynyt myös laajemmin koirankoulutuksen teoriaan. Hän on kilpaillut hoopersissa bordercollien ja kleinspitzin kanssa, tällä hetkellä hän kouluttaa lajin saloihin papilloniaan. Sandra myös tuomaroi hooperskilpailuja ja on ollut vuodesta 2023 alkaen FCI:n hooperstoimikunnan puheenjohtaja.

Me kaikki hoopersharrastajat varmaan toivoisimme, että joku kertoisi meille sen oikean ja parhaan tavan ohjata hooperskoiraa radalla. Valitettavasti sellaista ei taida olla. Sandrakin korosti luennollaan, että koiraa voi ohjata menestyksekkäästi monella eri tavalla. Hän arvioi yleisesti, että jonkinlainen sanavihjeiden ja kehovihjeiden yhdistelmä on toimivin metodi; ei ole järkevää pitäytyä yksisilmäisesti vain sanavihjeissä tai vain kehovihjeissä. Kehovihjeiden käyttö vaatii, että koira katsoo ohjaajaa, ja juuri silloin se ei voi katsoa esteitä. Sanallisten vihjeiden kanssa koira voi keskittyä hakeutumaan esteille, mutta kehovihjeiden seuraaminen on koiralle luontaisempaa kuin sanavihjeiden. Tärkeintä on että koira ymmärtää, mitä siltä odotetaan, ja että me olemme johdonmukaisia ohjaamisessa. Jos jokin toimii, sitä kannattaa jatkaa.

Suuntavihjeet ovat yksi hoopersohjaajia jakavista asioista. Osa meistä opettaa suunnat suhteessa ohjausalueella olevaan ohjaajaan, ja koira suunnataan siis joko poispäin ohjaajasta tai ohjaajan suuntaan. Tämä on agilitysta tuttua ajattelua. Osalle meistä taas on luontevampaa ajatella suuntia koiran näkökulmasta ja ohjeistaa koiraa suuntaamaan koiran oikeaan tai vasempaan. Joillekin ohjaajille on kuitenkin äärettömän vaikeaa hahmottaa vauhdissa, mikä on koiran oikea tai koiran vasen. Sandralla oli tästä selkeä oma näkemys -- hän opettaa suunnat suhteessa ohjaajan sijaintiin. Meistä kuulijoista löytyi molempien näkökulmien edustajia. Itse en pidä mahdottomana opettaa ja käyttää osittain molempia, eri tilanteissa.

Olisi ihanteellista, jos hoopersin vihjelogiikka olisi mahdollisimman yksinkertainen ja vihjeiden määrä kohtuullinen. Mitä korkeammalla tasolla hooppailija harrastaa, sitä tarkempaa ohjeistusta koiralle kuitenkin tarvitaan ja sitä enemmän vihjeitä alkaa kertyä. Sandrallakin oli käytössään melkoinen joukko vihjeitä erilaisiin ja eri lailla tiukkoihin kiertotehtäviin eri suuntiin. Tietynlaisissa kierroissa hän käytti käskyn toistamista vihjeenä siitä, kuinka kauan koiran tulee kääntyä. Koiran on siis määrä jatkaa kääntymistä niin kauan kuin kääntymisvihjettä toistetaan ja jatkaa suoraan, kun vihjettä ei enää kuulu.

Radalla pääsimme näkemään eri tasoilla taituroivia, iloisesti hooppailevia koirakoita. Oli hienoa, että mukaan oli valikoitunut erirotuisia koiria: kentällä nähtiin mm. bordercollieita, cockerspanieli, belgi, sheltti ja villakoira. Ohjaajat saivat Sandralta hyviä vinkkejä kehovihjeiden käyttöön. Yksi merkittävä ohje oli, että käsimerkkiä kannattaa pitää päällä niin kauan kuin se on aiheellinen. Usein hän kehotti myös tekemään vähemmän ja pienieleisemmin. Harjoituksissa teemoina oli muun muassa ohjaajasta poispäin kääntäminen sekä tynnyriaalto ja hooppiaalto.

Yhteenvetona koulutuksesta jäi tuntuma, että vaikka viralliset kisat alkoivat Suomessa vasta tämän vuoden keväällä, emme me täällä mitenkään takapajulaa ole hoopersin harrastamisessa. Asiat, joita me pohdimme, ovat muuallakin työn alla. Suomesta löytyy jo nyt melko kovatasoisia hooperskoirakoita, ja koirankoulutusosaaminen yleisesti on hyvällä tasolla. Koulutuspäivässä oli myös hienoa todeta, että hoopersporukoissa vallitsee hyvä yhteishenki. Oli mahtavaa kuulla erilaisten koirien ohjaajien kertovan omista haasteistaan ja onnistumisistaan päivän aikana.

#hoopers #hoopersvalmennus #suuntavihjeet #hoopersseminaari